USEIN KYSYTTYÄ

Millä perusteella tehtävien sanat on valittu?

 

Opetussuunnitelman mukaan sanaston pitäisi olla lapsen kokemuspiiristä. Siksi olemme valinneet sanat niin, että ne olisivat niitä, joita eniten ja useimmin koulun / oppilaan arjessa tarvitaan. Tällöin niiden käyttöä voi harjoitella niin sanotuissa luonnollisissa tilanteissa, siirtymissä, ruokailussa jne.

Mistä tiedän, mille luokka-asteelle mikäkin materiaali sopii?

Emme ole halunneet luokitella materiaaleja luokka-asteittain, vaan kaikkia materiaaleja  on helppo eriyttää. Voit valita sanaston opetteluun tietylle ryhmälle sopivan määrän sanoja (olemme valinneet 6 helpointa ja eniten käytettyä sanaa ja 6 lisäsanaa eriyttämiseen). Voit operoida vain kuvatasolla tai lisätä kirjoitetun hahmon tunnistamista tai harjoitella kirjoittamista. Pelejä on myös helppo eriyttää. Minkä tahansa materiaalin valitset, sen soveltaminen omalle ryhmälle tai luokka-asteelle on helppoa. 

Miksi peleissä / tehtävissä ei ole ohjeita mukana?

 

Myönnämme, olemme itse kärsimättömiä lukemaan ohjeita ja meistä paras materiaali on sellainen, josta heti keksii, miten sitä voisi käyttää. Tämän vuoksi meillä on myös kaikista materiaaleista saman tyyppiset aktiviteetit, jotta ei tarvitse keskittyä ohjeiden opetteluun ja selostamiseen, vaan itse toimintaan. Vähemmän ohje-/ opepuhetta, enemmän toimintaa sopii useimmille pienille oppilaille.

 

Olemme kuitenkin tehneet yksinkertaiset videot eniten käyttämistämme peleistä, joten niiden avulla pääsee alkuun. Toivomme myös opettajien ideoivan ja yhdistelevän materiaaleja luovasti. Ideoita kannattaa tulla jakamaan ja keräämään vinkkejä Sanasala-yhteisö  -ryhmään Facebookissa.

Voinko kopioida materiaaleja rajattomasti?

Me kunnioitamme tekijänoikeuksia ja toivomme, että myös sinä teet niin. Voit kopioida itsellesi materiaaleja rajattomasti, mutta käyttö on rajattu vain opettamillesi oppilaille eli et voi jakaa ostamiasi materiaaleja naapuriluokan opettajalle. Mutta vinkkaa ihmeessä kollegallesi sivuistamme.

Koululle ostettu laaja materiaalipaketti on vapaasti käytettävissä 10 luokalle siinä koulussa, johon paketti on ostettu. Sen voi tilata myös verkkolaskulla.
 

Voinko muokata materiaaleja itse?

Voit muokata ainoastaan PowerPoint-esityksiä vaihtamalla diojen paikkoja tai lisäämällä omia dioja loppuun. Et saa muokata mitään Sanasalan tuottamia dokumentteja tai niiden osia. Tekijänoikeusmerkintöjä ei myöskään saa leikata pois. Tutustu käyttöehtoihin tarkemmin täällä. Ostamalla tuotteen ja/tai ottamalla sen käyttöön sitoudut myös käyttöehtoihin.

Voiko materiaaleja tilata laskulla?

Lasku on maksutapana tarjolla vain kouluille, yrityksille ja yhteisöille.

Lisää tuotteet ostoskoriin ja valitse "manuaalinen maksutapa". Lähetämme sen jälkeen sähköpostitse tarkemmat ohjeet.

 

Suosimme luottokorttimaksuja, koska näin emme joudu laskuttamaan asiakkailta useista maksuvaihtoehdoista aiheutuvia kuluja. 

Tuotteidemme ALV on 10%. 


 

Ovatko Sanasalan hinnat vuosimaksuja vai kertamaksuja?

Hinnoittelumme perustuu kertamaksuun. Maksettuasi paketin tai setin, materiaali on tekijänoikeuksien mukaisesti käytössäsi. Esimerkiksi koulupaketissa on materiaalia jopa kahdeksi vuodeksi, mutta saat sen kaiken käyttöösi yhdellä maksulla. Emme siis toimi niin sanotusti lisenssi-pohjaisesti, jossa kuukausittain tai vuosittain maksetaan tietty maksu. 

Voiko materiaalikulut vähentää verotuksessa?

Voi. Materiaalimme on juurikin ammattitaidon ylläpitämistä ja varhennetun englannin opettamisessa tarvittavaa “pätevyyttä”. Toki verottaja tekee veropäätöksen.  

“Voit vähentää verotuksessa summan, jolla olet hankkinut toimialaasi käsitteleviä kirjoja ja ammattilehtiä. Vähennyksen ehtona on se, että tarvitset ammattikirjallisuutta ammattitaidon ylläpitämiseen tai työn vaatiman ammatillisen pätevyyden takia. Vähennys koskee esimerkiksi sellaisia kirjoja ja lehtiä, jotka ovat tarpeellisia opettajien opetustyössä.” (www.vero.fi)
 

Ostin materiaalit, mutta en saanut latauslinkkiä sähköpostiin.

Latauslinkki ja kuitti lähtee heti kun maksu on käsitelty. Jos linkkiä ei näy, tarkista aina ensimmäisenä roskaposti-kansio, sekä Gmailissa myös "Ilmoitukset" ja "Tarjoukset" välilehdet. Joskus viestimme suodattuvat sinne. On myös mahdollista, että tilauksen yhteydessä antamassasi sähköpostissa on käynyt näppäilyvirhe. Mikäli linkkiä ei 30min kuluessa tilauksesta ole tullut, eikä viesti ole mennyt roskapostiin, ota yhteyttä meihin yhteydenottolomakkeella tai sähköpostilla info@sanasala.com ja lähetämme sinulle linkin uudelleen.
 

Ostin materiaalit, mutta lataus ei onnistu.

Latauslinkki on voimassa ostopäivästä 30 päivää. Linkki toimii parhaiten tietokoneella. Huomaathan, että joillain selaimilla sinun tulee antaa erikseen lupa tiedoston lataamiseen ennen kuin lataus käynnistyy.

 

Mikäli linkkisi on päässyt vanhentumaan tai et jostain muusta syystä saa materiaaleja auki, ota meihin yhteyttä ja ratkaisemme asian sinulle parhaiten sopivalla tavalla.

Tuotteemme ovat joko PDF-tiedostoja tai pakattuja ZIP-tiedostoja (suuret kokonaisuudet). ZIP-tiedostot avautuvat yleensä ongelmitta millä tahansa uudemmista laitteista, mutta parhaiten tietokoneella. Erillisiä ohjelmia tai laajennuksia ei yleensä tarvitse asentaa. 

”Osa ladatuista tiedostoista aukeaa, osa ei aukea”


Kyseessä on Internet Explorerin ja tiettyjen Windows-versioiden aiheuttama virhe. Jos zip-tiedosto ladataan käyttäen Internet Exploreria, Windows järjestelmä luo väliaikaisen kansion, joka aiheuttaa ongelman kun zip-tiedostoa sitten avataan.

 

Kokeile seuraavaa:

1) Avaa sähköposti jollakin muulla selaimella kuin Explorer (esim. Google Chrome tai Safari -selaimella). 

2) Lataa tiedosto lähettämästämme linkistä.

3) Jos tiedosto menee edelleen automaattisesti jonnekin muualle kuin "Lataukset" kansioon, siirrä se sinne tai "Omat tiedostot" kansioon tai vaikka tikulle.

4) Avaa tiedosto vasta tämän jälkeen.

Liityin jäseneksi, mutta en ole saanut mitään viestejä.

Lähetämme liittymisesi jälkeen kiitosviestin. Mikäli et saa sitä, tarkasta roskapostikansio, sekä Gmailissa myös "Ilmoitukset" ja "Tarjoukset" välilehdet.  Jos viestiä ei löydy näistäkään, mitä luultavimmin sähköpostiosoitteeseen on tullut jokin pieni virhe. Tässä tapauksessa liity uudelleen ja kirjoita ja tarkasta huolellisesti sähköpostiosoitteesi.

© 2019 Sanasala Learning Oy

Sanasala Learning Oy

Lahti | Y-tunnus: 3102274-7

  • Instagram
  • Facebook
  • YouTube

Sivustolla käytetään evästeitä kävijäseurantaan ja markkinointiin. Käyttämällä sivuja, hyväksyt evästekäytänteet.